Seurat

Pyhäkoulut ja
päiväkerhot


Raamattuluokat
Pyhäkoulut ja päiväkerhot

” Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta”



Espoon Rauhanyhdistys järjestää 4-10 -vuotiaille lapsille pyhäkouluja ja 4-5 -vuotiaille päiväkerhoja. Pyhäkoulu- ja päiväkerhotyö perustuu Jeesuksen antamaan opetuskäskyyn: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsekseni”

Pyhäkoulun ja päiväkerhon tarkoitus on kertoa Raamatusta ja uskomisesta lapsentajuisesti. Siionin laulut ja virsikirjan virret ovat myös tärkeä osa pyhäkoulu- ja päiväkerhotoimintaa.

Pyhäkoulut pidetään kodeissa ja niihin osallistuu usein vanhempia ja vauvaikäisiäkin. Pyhäkoulussa on esillä usein kirkkovuoden mukainen evankeliumiteksti, jonka ydinajatukset opettaja havainnollistaa ja kertoo yksinkertaisesti. Tilaisuuden päätteeksi lapset saavat pyhäkoulutauluun tarran.

Päiväkerhoja järjestetään kerran viikossa neljällä eri alueella. Päiväkerhon alussa pidetään lyhyt ja lapsentajuinen uskontotuokio sekä askarrellaan, leikitään ja lauletaan. Päiväkerhotoiminnalla halutaan tukea vanhempien kasvatustyötä. Parhaassa tapauksessa se voi antaa lapselle ilon, turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia.

” Lapsena hoida taivahan, keskellä vieraan maailman...” Virsi 563